~ Kuuraviljan runoblogi ~

𓆣 kerran vuodessa on päivä jona ei haluaisi herätä mulla on ollut niitä päiviä jo aika monta enkä voisi haluta niitä koskaan  ees aatella mä katson harmaiden linssien läpi mun arkea tuppisuu vinohymy hujoppeja kadun vain sitä  etten koskaan oppinut rakastamaan itseäni ennen kuin muut rikkoivat sillan  joka sen joskus mahdollisti kadehdin vain sitä  etten koskaan oppinut hymyilemään sydämellä sen jälkeen kun sen taidon kadotin mä en tiedä oliko se mun syy vai ajan tekemä jekku, temppu katala kadun etten ehkä koskaan saa siihen vastausta nyt sade taas meidät märiksi saa, mä suren maailmaa kultaisia muistoja jotka tekohetkellään olivat vain arkisia päiviä niiden elämisestä tajuaa olla kiitollinen vasta  kun aikaa on kulunut jo kauan lupasin joskus etten kadu mitään enkä ketään en tiennyt silloin että sitäkin päätöstä saattaisi joskus katua 𓆣 kunhan lupaat mulle  . linnut parveilee mä kaipaan turvapaikkaa ihmisiä jotka sen mahdollistivat nyt he ovat mulla vai...

Heips lukijat <3 Viime viikolla ei tullut sekalaisen viikon postausta, pahoittelut siitä jos sen julkaisua odotitte :’3 Oon miettiny ja päättänyt että nyt ainakin toistaiseksi sekalaisen sisällön viikon postauksilla on epämäräinen tauko, eli teen niitä kun se tuntuu hyvältä ja mielekkäältä tekemiseltä <3 Runoviikon postaukset kuitenkin pitäisi yhäkin ilmestyä joka toinen viikko, koska runoja mulla usein syntyy ihan itsekseen ja se on yhä mulle sellainen luontainen mukava puuha (mikä on ihanaa :D)  Mutta tässä tämän viikon runopostaus, aiheena muunmuassa kaipaus ja arki ja sen sellaista. <3 ❤ maailma antoi meille paljon ja siltikin niin vähän pari sanaa tulevaisuudesta johon muka pitäisi jotenkin uskoa mä pelkään aina vaan hukkuvani ja päätyväni rakoon maan painovoiman menevän hukkaan ja nauravan päin naamaa mua ei huvita olen pulassa pinteessä suuressa pakoreitti tukittu jonkun vanhalla aapiskirjalla vuodelta kuuskyt viis mä kaipaan aikuisten hymyjä ne on nykyään niin harv...