Runoilut: kuoleman kaksipuolinen kolikko

Hei ja tervetuloa :)

Tämän viikon runon idean ja inspiraation on antanut ystäväni Auriel, kiitokset hänelle ❀

Jos sinulla herää ajatuksia runosta, tervetuloa kommenttikenttään.

__________________

Kirottu mies

Mies sai kirouksen kantaakseen

eipä olisi kannattanut

lapsena siihen kummalliseen

rautanaulan näköiseen

pottuvarvastaan satuttaa

naulan näköinen terä

muutti miehen elämän

aivan totaalisen

täysivaltaisesti

sillä nykyään

kirouksesta kärsii tuo

raukka parka mies

on kirous harvinaisempi

kuin sielunkumppanin löytäminen

lotossa isoimman rahan voittaminen

tai hammaslääkäriltä borrelioosin saaminen

kuoleman kaksipuolinen kolikko

~ ~ ~

kirouksen johdosta

tämä mies parka

ei enää koskaan ikuna

ei milloinkaan kuunaan maailmassa

voi henkeään heittää

tuonelaan taivaltaa

astua polulta harhaan

mutta hyvähän se?

ikuinen elämä

maailma täynnä mahdollisuuksia

voit tehdä mitä vain

eihän siinä hommassa kuitenkaan

voi kuolla

vaan eipä kirous tähän rajoitu

se ulottuu syvemmälle

mielesi perukoille

sinne pimeimmille kiviseinäisille käytäville

joiden olemassaolon huomaat vasta

kun tajuat niiden keskellä asuvasi 

nimittäin

tämä mies

kirouksen omaamisen johdosta 

ei koskaan

ikuna

milloinkaan

voi maan päällä

onnea omata

merkityksellisyyttä tuntea

hymyä havaita

omilta kasvoilta

~ ~ ~

tunnista toiseen

tämä mies

kujeskelee asunnossaan

(Kollinkuja 7 

on hänen osoitteensa

joskus siinä talossa

asui herttainen rouva kissojensa kera

mutta mitä väliä sillä on

eihän kukaan hänen silloisista naapureistaankaan

tuntenut häntä oikeasti)

päivästä toiseen

tämä mies

tuijottaa katossaan olevaa kärpäsen raatoa

yrittää ottaa kiinni

pienistä keltaisista säikeistä

muistojen reunoihin ripustetuista 

valoa heijastelevista kristallin palasista

mielensä perukoilla

ja hän yrittää kovasti niihin tarttua

mutta päätyy lopulta alkuun

eihän hän ole oleellinen osa mitään

hänen sisällään 

on niiden haamukristallien tiellä

pelkkää

mustaa

tyhjyyttä

~ ~ ~

ei mitään muuta

kuin apaattista usvaa

se on leijjaillut siellä

vuosikymmenien ajan

ja jatkaa matkaansa

mielen seinämiltä toisille

ympäri ja ympäri

aina vain

yhä uudestaan

ja uudestaan

vuodesta toiseen 

tämä mies huomaa 

ettei taaskaan

ole vanhentunut hiuskarvan vertaakaan

toisin kuin maailma

maailma joka hänen ympärillään muuttuu

murtuu

tuhoutuu

ilmaan kaasut kasaantuu

pieniksi tomuhiukkasiksi huuhtoutuu

koko maailman toivo

hautautuu meriin syviin

jotka nekin myrkyillä tuhotaan

kalat saadaan kuolemaan

ja näin koko maajailma

hukkumaan

itseensä

mies seuraa

mies huomaa

mies tietää

ettei kukaan pelasta meitä

heitä

eikä häntä

~ ~ ~

kukaan ei muista miestä

nekin kasvot jotka joskus hänelle nauroivat

ovat niin kaukana menneisyydessä

että vain pienten kristallien millimetrien paksuisista reunoista

voi niiden haamukuvia

toisinaan havaita

ja silloinkin

kuva on harmaa

suttuinen puolikas

ehkä vakava ehkä naurava

vaikea muistaa

kaikki se tapahtunut

on ollut niin valtaisaa

eikä kukaan ehtinyt kirjoittaa

ylös sitä

kukaan ei muista

mutta mies

mies on nähnyt 

aivan kaiken

aivan liikaa

eikä tule sitä koskaan unohtamaan 

edes puoliksikaan