Runoilut: jälkeen kahdennentoista yön

kahdennentoista yön jälkeen luulin tulevani taas ehjäksi 

mutta mä vain tunsin

kaiken kuten ennenkin

se ei ollut kuin tulva ei 

eikä aalto 

ei, ei se vettä ollut lainkaan

sumua tai pisaroiden ropinamaista olemusta

kylmää härmistynyttä myrskynsilmää

mun kaulan iholla

tadam tadam

mä kuulen sun äänesi mun unessa

(gäsp)

en rikkonut sun sydäntä

vielä

se on väistämättä edessä mä lupaan sen

mutta anna mulle hetki vielä tätä haavetta

kun uskottelen itselleni että kyllä,

rakkaus meidät yhdistää

huulet ja hymyt ja kädet

olemme me

eikä kaksi erillään

tampere on kaupunki jossa coolit kutosluokkalaiset mun ikäset halus asua isona (toim. huom. kirjotettu pienellä kirjaimella, tahallaan)

mä tunsin sen saman vedon mutta tunsin myös puun helisevän lehtiverhon

ja linnut ja purojen leikit

mä en vielä tiennyt mun paikkaa siinä ajassa

tai siis no

ketä mä oikeen ees huijaan

en mä oikein tiedä

sitä vieläkään

puussa on laululintu

(luri lari katso mun kanssa taivaalle ja itke onnesi pois) 

mä kuuntelen ja muistelen sitä kun koulunkäynninohjaaja vuosina 16-23

eskarissa ja alakoulussa

hän kutsu mua satakieleksi

varmaan lauloin kauniisti

tai ainakin yritin

tuolloin se kultakutrinen tyttö puhui ilkeästi

mä itkin itseni uneen iltaisin kun en tajunnut vielä silloin

ettei kaikkien kanssa tarvii olla kaveri

jotkut on ilkeitä vaikka tekisit mitä

ystävyys on molemminpuolinen kompleksi

tarviiko olla olemassa

kun siivoaminen ei vaan huvita

mun isoin haaste on rätti ja lattia

joka magneetin lailla maagisesti repii tavaroita pöydiltä ja kaapeista

keittiön tasoilta ja vetolaatikoista

mulla meinaa loppua päivästä tunnit ja äly päästä

kun niitä koitan oikeisiin lokeroihin

heitellä

nyt kulta seis koska oota, kerron sulle salaisuuden

neljännentoista yön jälkeen

mun olo oli sittenkin 

jo vähän parempi

en ollut vain huomannut sitä vielä ennen sitä

kun olin kurkannut mun viestilootaan

siellä olit sä

★

turkulaiset morottaa ja mä itken sisältä

en niiden takia saavat morotella keskenänsä ihan miten lystäävät

mä itken kun mun sisällä on reikä enkä oikein tiedä kuka siihen sopisi

oon yrittäny monia mut usein oon vaan runtannu ja leikkiny että kaikki hyvin

mä itken sisältä kun mun ihmisen muotoisesta haavasta vuotaa mustaa usvaa

mua vituttaa, koska enhän mä ketään tarvii, oon hyvä näin

mutta kun kaikki aina hehkuttaa

että rakkaus on ihanaa

elämä on sitten niin tarkoituksellista

aina saa onnesta soikeana herätä

ylös nousta aamulla

iloita

että voi jumpe 

olen rakastettu 

rakkautta kokeva

mut mä en tällä hetkellä oikeen jaksais olla tämmönen tunteva

haluan mennä kiven koloon ja lopettaa

kun ei koskaan onni rakkauden muotoinen mun kohtaan istahda

ota kädestä ja huudahda “hei kulta nappula

ota tästä nauru ja kuoppa poskeen

aivot sumuun ja illat valvomiseen

elämä on kultainen kimpale punaista hattaraa

ole hyvä vaan”

mä kuljeksin metsikössä

ei, en oikeasti

se metsikkö on mun pään sisässä

puita ja harakan varpaita

keltainen kuu ja susien hylkäämiä karvatuppoja

tuon ajan loputtua mä jään kaipaamaan

ainoastaan

niitä morottavia turkulaisia

majakoita kadun kulmalla

hyviä muistoja

menneistä ajoista

★

en oo nähny sitä yhtä Salmisen poikaa missään pitkään aikaan

mua meinaa aivastuttaa mutta se ei tulekaan

pitäsii varmaan vaan

mennä nukkumaan

alakoulussa olin, siitä on jo aikaa

muistan kun mun ihastus nykynen eksä pussas sen parasta kaveria

suuteli

ja joo siis sehän oli tt-haaste, tiiän sen

mut kyl se vähän särki sydäntä

pienen vitosluokkalaisen

on monia joita rakastan

rakastan heitä eri tavoilla

mutta mun sisällä on yks lokero niille kaikille

joista pidän jostakin syystä aivan erityisesti

siellä on heitä noin 3kpl

ihania he on

mutta ei mua haittaa

katsoa heitä

täältä kaukaa

kello on myöhä

huomenna herätys aamun aikainen

mä päätän sittenkin

mennä sinne

nukkumaan petiin kultaiseen

haaveiden maille matkata

unen suloisen suolata

unohtaa menneet

ja keksiä kirjoille takakansiteksteihin uudet merkitykset

huomenna

sitten

.

★

lokki kaatuu taaksepäin ja nyt on mun vuoroni nauraa

nauraa maailma pois

mutta kantava käsi onkin jonkun toisen ja yhtäkkiä kastun litimäräksi

ei helvetti

ei tän näin pitänyt alkaa

selkkauken loputtua on hyvä huomata olevansa tutussa kuplassa

tyttöjen vessan reunalla

istuu vanhan saapasjalkakissan huuliharpun kotelorasia

mä meinaan oksentaa kun naurattaa niin paljon

olkoon menneeksi

tässä mun käsi ja sitten rahalaukku ja irtaimisto

hyvänyönsuukkoineen päivineen

mun ajaton kello on satakielen ompelema haaviverkosto

siihen ui haukia joskus ja yhen kerran pieni ahven

mutta sitä mä surin, nii heitin sen sit katuojaan

se alko kirjanpitäjäks ja suuteli mun otsaa

en sen jälkeen katunut enää koskaan mitään enkä ketään

en enää milloinkaan, uskoa mua

talvella järvi jääty, mun nilkat paleli

lupasin kaikille etten istu koskaan enää rantahiekalla

vesi on mun kotini ja lohtuni

ennen kuin kuolen janoon ja nälkään

kerron sille tuhannet salaisuuteni

sydämeni vuodatan

ja sitten kuolla kupsahdan

lokin käsi on nyt jo mun naaman korkeudella

mun kasvoni, ne nytkähtää nauruun mutta kuin tyhjä aivastus se ei tulekaan

mun naama vaan vääntyy ja kilahtaa

kunnes pikkuhiljaa

katkeaa

★